torstai 10. joulukuuta 2015

Pop Up -kauppa

Valmisteltuamme koko syksyn Pop Up -kauppaa se pidettiin Plazassa 4. - 7.11. Mistä voittekin päätellä tämän merkinnän olevan "hitusen" myöhässä. Jotenkin aina unohdan tämän blogin olemassaolon ja ajattelin nyt parin seuraavan päivän aikana saada blogini taas ajan tasalle, joten lisää merkintöjä on luvassa piakkoin.
Toisaalta taas koska tapahtumista on niin paljona aikaa en muista niitä enää niin tarkoin, joten tästä tulee enemmän kuva painoitteinen postaus.

Mutta sitten itse asiaan!
Ainakin omalta osaltani Pop Up -kauppa oli menestys. Myin siellä
korttien lisäksi jaksollisella järjestelmällä koristettuja kangaskasseja (jos ollaan ihan tarkkoja niin alkuainekassit ovTästä tulee varmaan melko kuvapainotteinen postaus.
Koko syksyn valmisteltu Pop Up kauppa oli ainakin mulle menestys.
Myin kortteja, alkuainekasseja ja kirjanmerkkejä.at kyllä ryhmän yhteisiä tuotteita). Valkoisten lisäksi myynnissä oli mustalle tulostettuja versioita, mutta niistä mulla ei ole kuvaa, sillä ne myytiin loppuun.



Näiden lisäksi tein myyntiin kirjanmerkkejä. Käytin yhdeksää aikaisemmin tekemääni kuvaa (toi no, yhden tein ihan tätä tarkoitusta varten) ja suunnittelin kaikille taustapuolet. Miksikö? Kun itse käytän kirjanmerkkejä valitsen kirjanmerkistä toisen puolen, jonka laitan aina vasten sitä sivua, jonka lukeminen jäi kesken. Näin aikaa ei kulu niin paljon oikean kohdan etsimiseen.
Suunnittelun jälkeen tulostin kuvat kaksipuoleisina (näin vältyin epätarkalta liimaamiselta) ja leikkaamisen jälkeen laminoin ne. Jokaista kuvaversiota tulostin 4-5 kappaletta. Vaikka itse sanonkin niin olen tyytyväinen lopputulokseen.


Varmuuden vuoksi ei suurempia kuvia.


Näin loppuun sitten muutama kuva myymälästä:


Etualalla näkyy kortit ja kirjanmerkkini.


Annan tuotteet, ne oltiin aseteltu kivasti. Taustalla näkyvä sarvi on muuten mun tuoma.


Samalla kuormalavalla oli myös Veenan tuotteet. 


Myymälän perällä oli näytillä puuseppä opiskelijoiden tekemiä tuotteita.


Kuvaa kaupan toiselta puolelta.


Munkin oli sitten pakko ottaa siitä jurtasta kuva.
Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ottaa enemmän kuvia, sillä näistä ei kyllä saa yhtään mitään käsitystä millainen myymälä oikeasti oli... 
Nämä alla olevat kuvat eivät kyllä liity asiaan varsinaisesti mitenkään, mutta ne olivat vain niin hienoja että on pakko laittaa ne tänne. Ja jos ollaan ihan tarkkoja, niin nämä on otettu paikasta, jonne autoni oli parkeerattu Pop Up:in ajan, joten ehkä ne sittenkin liittyvät asiaan? 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti